Etusivu
Johtajuuskoulu
Johtajuuden tutkimusmatka

Hakulomake

Tarinoita matkoilta johtajuuteen

Yhteystiedot


Johtajuuskoulu

Johtajuuskoulu järjestetään vuonna 2010 jo kolmannen kerran! Kyseessä on ainutlaatuinen kolmen jakson valmennuskokonaisuus - joka tarjoaa oikeasti työkaluja oman johtajuutesi suunnan määrittämiseen.

Johtajuuskoulussa:
1. Kehität johtajuustaitoja, jotta voit tehdä rohkeita ratkaisuja tulevaisuudessa.
2. Pääset oppimaan yhdessä ja jakamaan kokemuksi toiste nuorten johtajien kanssa.

Lue aiempien Johtajuuskoululaisten tarinoita matkan varrelta TÄSTÄ!

Johtajuuskoulu koostuu kolmesta jaksosta:
I Orientaatiojakso, Taivaanpankko, Kainuu 16.-18.4.2010 (2 pv)
”Minä-johtamisen ulottuvuudet”

Johtajuuskoulu alkaa orientaatiojaksolla Kainuussa, luovuuden lähteillä. Jakson teemoina ovat mm. Johtajana kasvu, henkilökohtainen johtajuusprofiili sekä älykäs ihmisten johtaminen. Jakson aikana käynnistetään oman Johtajuuscaseen syventyminen ja kehitystyö.

Ensimmäisen jakson tavoitteina ovat:
1. Itsetuntemuksen vahvistaminen ja johtajana kasvu
2. Oman johtamisprofiilin hahmottaminen

Jakson valmentajina toimivat Johtajuuskoulun valmentajat Olli "Ollis" Leppänen ja Päivi Partanen.


II Tulenkantajat –seminaari, Pafos, Kypros 14.-21.7.2010 (7 pv)
”Tunnejohtaminen ja henkilökohtainen
johtajuusfilosofia”

Tulenkantajat on Kyproksella järjestettävä huippuseminaari, joka kokoaa vuosittain yhteen yli sata suomalaista tulevaisuuden tekijää huippuyrityksistä ja vaikuttajaverkostoista. Seminaari tähtää osallistujien oman elämänfilosofian ja henkilökohtaisten johtajuustaitojen kehittymiseen. Professori Esa Saarisen  luentojen lisäksi viikko sisältää asiantuntijapuheenvuoroja, mielenkiintoisia kohtaamisia ja keskusteluja eri aloja edustavien osaajien kanssa. 
Lisätietoja: www.tulenkantajat.com

III Johtajuusdialogi, Tulbingerkogel, Wien 30.9.-2.10.2010 (2 pv)
Dialogin teemana on henkilökohtaisten johtajuushaasteiden voittaminen ja valmentava johtajuus. Jokainen osallistuja esittelee oman valmistellun Johtajuuscasen Johtajuuskoulun osallistujille. Paikkana toimii upea vuoristohotelli Tulbingerkogel Wienissä, jossa pääsemme rauhoittumaan vuoristopurojen keskellä ja viimeisenä päivänä on mahdollisuus myös nauttia Wienin upeista kulttuuriherkuista.
 

Haku ja valinnat
Johtajuuskouluun valitaan hakemusten perusteella 12 tulevaisuuden suunnannäyttäjää. Hakulomakkeen voi täyttää tästä.

Haku Johtajuuskouluun päättyy 31.1.2010.


Johtajuuskoulun Suomen nuorkauppakamarien jäsenille ja koejäsenille on 820 euroa!

Normaali osallistumismaksu Johtajuuskouluun on 1320 euroa, joka sisältää Pafoksen Tulenkantajat-seminaarin osallistumismaksun, materiaalit ja valmennuksen muiden jaksojen ohjelman sekä lentokenttäkuljetukset. (Osallistumismaksu sisältää arvonlisäveroa 133,44 eur)

Valitut osallistujat vastaavat omista majoitus- ruokailu- ja matkakustannuksistaan. Johtajuuskouluun kuuluvan Tulenkantajat-seminaarin matka Kyproksen Pafokselle (Finnairin lomalento Helsinki-Pafos-Helsinki ja majoitus) on hotellista riippuen 815-1475 euroa. Taivaanpankon ja Wienin jakson majoitus- ja ruokailukulut ovat n. 200-250 euroa/jakso.

Lisätietoja Johtajuuskoulusta:

Olli Leppänen
GSM 044 750 2297
olli@intotalo.com

 

Oma johtajuuskoulu?

Mikäli Sinä tai oma yrityksesi olette kiinnostuneita Johtajuuskoulusta nuorille esimiehille - ota yhteyttä.  Johtajuuskoulun hinta yrityksille on 1 320,00 euroa + alv 22 % / henkilö (min. 5 osallistujan ryhmä).