Johtajuuden tutkimusmatka
Johtajuuden tutkimusmatka on uusi valmennusohjelma, jossa syvennytään johtajuuden eri ulottuvuuksiin yhdessä toisten esimiesten kanssa kansainvälisissä ympäristöissä.
Lataa Johtajuuden tutkimusmatkan esite tästä
Valmennusohjelman aikana suoritat Johtamisen erikoisammattitutkinnon ja verkotut uuden aallon johtajapolveen Suomessa ja kansainvälisesti. Johtajuuden tutkimusmatka vie Sinut oikealle tutkumusmatkalle eri kulttuurien johtamismaailmaan. Valmennuksen jaksot toteutetaan Suomessa, Ukrainassa, Italiassa ja Etelä-Koreassa.
Johtajuuden tutkimusmatka on tarkoitettu Sinulle, jos
• Työskentelet johtamis- tai esimiesasemassa ja haluat kehittyä erityisesti ihmisten johtajana
• Haluat kehittää omaa johtamisosaamistasi ja ravistella omia käsityksiäsi johtajuudesta
• Olet valmis kokemaan henkilökohtaisen lähestymistavan johtamiskoulutukseen
Johtajuuden tutkimusmatkan matkaohjelma Valmennusohjelma koostuu neljästä jaksosta, jotka toteutetaan neljässä erilaisessa ympäristössä ympäri maailman. Valmennuskohteissa tutustutaan paikalliseen johtamiskulttuuriin ja hyödynnetään mm. paikallisten JCI nuorkauppakamariyhdistysten verkostoja. Lisäksi valmennusjaksojen välissä toteutetaan kaksi johtajuussparrausta pienryhmissä.
Orientaatio 1 pv
syys-lokakuu 2008, Helsinki, Suomi • Valmennusohjelman tavoitteet ja toimintamalli
• Johtamisen erikoisammattitutkinnon rakenne ja suoritukset
1. Yksilön johtaminen 3 pv
27.-29.11.2008, Kuusamo, Suomi
• Syventyminen omiin johtajuuskäsityksiin ja
itseensä johtajana
• Yksilön johtamisen menetelmät ja omat kehityshaasteet
• Kokeneen yritysjohtajan vierailu
Johtajuussparraus ja henkilökohtaiset näyttösuunnitelmat
2. Arkipäivän johtaminen 3 pv
25.2-28.2.2009, Kiova, Ukraina • Erilaisten persoonien ja osaamisen johtaminen
• Arkipäivän johtamiskysymykset ja ratkaisutyöpaja
• Tutustuminen paikalliseen johtamiskulttuuriin
3. Rikastavan yhteisön johtaminen 5 pv
14.-18.4.2009, Firenze, Italia
• Rikastava vuorovaikutus
• Suomalainen unelma – kannustava ja
välittävä johtajuuskulttuuri
• Ihminen taideteoksena
Johtajuuden tutkimusmatkan III jakso on
osa Symposium-seminaaria.
II Johtajuussparraus
4. Tulevaisuusjohtaminen 3 pv
16.-20.9.2009, Soul, Etelä-Korea
• Verkostojen johtaminen
• Strateginen näkökulma johtamisessa ja
innostavan vision merkitys
• Tutustuminen paikalliseen johtamiskulttuuriin
Johtamisen erikoisammattitutkinnon
arviointikeskustelut syksyllä 2009
Johtajuuden tutkimusmatkan aikana suoritat johtamisen erikoisammattitutkinnon (JET) näyttötutkintona. Tutkinnon järjestäjänä toimii MJK-instituutti.
HAE MUKAAN JOHTAJUUDEN TUTKIMUSMATKALLE 19.9.2008 MENNESSÄ!
JOS KIINNOSTUIT, TULE KUULEMAAN LISÄÄ INFOTILAISUUKSISSA:
Oulu 24.10.2008 klo 18
(Café Bisketti, Kirkkokatu 8)
Tampere 27.10.2008 klo 17
(ProAkatemia, Finlaysoninkuja 5)
Helsinki 29.10.2008 klo 17
(MJK-instituutti, Iso Roobertinkatu 20-22 A, 4. krs)
Valmentajina Johtajuuden tutkimusmatkalla toimivat:
KTM Tarja Nieminen ja MBA Olli Leppänen, jotka molemmat omaavat vahvan valmentajaosaamisen ja ovat perehtyneet johtajuuden haasteisiin omassa työssään yrittäjinä sekä asiantuntijoina mm. liiketoimintaverkostojen ja aluekehityksen alueella. Vierailevina asiantuntijoina toimivat mm. Oxfordin yliopiston vieraileva professori Pekka Himanen, Business Coach Makke Leppänen. Jokaisella jaksolla toteutetaan benchmarking –vierailu alueen johtavaan yritykseen ja sen johtamiskulttuuriin.
Hakeminen: Johtajuuden tutkimusmatkalle valitaan hakemusten
perusteella 20 johtajapersoonaa.
Kustannukset: Valmennusohjelma toteutetaan MJK-instituutin järjestämänä oppisopimuskoulutuksena, joten se on maksuton. Tutkintomaksu 50,50 € laskutetaan osallistujilta valmennuksen alussa.
Osallistujat vastaavat itse valmennusohjelman majoitus-, ruokailu- ja matkakustannuksista sekä erillisestä Firenzen Symposion seminaarin osallistumismaksusta 530
euroa (norm. 1 180 euroa).
Valmennusjaksojen virallisena matkanjärjestäjänä toimii Ready to Go Oy. Lennot + majoitus matkapakettien hinnat ovat valmennuksen osallistujille seuraavat:
Kuusamo 245 euroa Sis. kuljetuksen Kuusamon keskustasta majoituspaikalle, mökkimajoituksen ja ruokailut Isokenkäisten majalla. >> www.isokenkaistenklubi.com
Kiova 820 euroa
Sis. lennot Helsinki-Kiova-Helsinki, lentokenttäkuljetukset ja hotellimajoituksen aamiaisella (3 yötä, 2 hh) Hotel Rus –hotellissa. >> www.hotelrus.kiev.ua
Firenze 1320 euroa
Sis. lennot Helsinki-Firenze-Helsinki, lentokenttäkuljetukset ja hotellimajoituksen aamiaisella (4 yötä, 2 hh) Borgo San Luigi –hotellissa. >> www.relais-borgosanluigi.it
Soul 1290 euroa
Sis. lennot Helsinki-Soul-Helsinki, lentokenttäkuljetukset ja hotellimajoituksen aamiaisella (4 yötä, 2 hh) Hotel Riviera –hotellissa. >> www.hotelriviera.co.kr/eng/
Matkanjärjestäjä Ready To Go Oy pidättää oikeuden hintamuutoksiin. Matkavarauksen yhteydessä peritään ennakkomaksu.
|